FIXin kuormankiinnitystuote varmistaa kuljetukset kultakaivokselle.

|
27.6.2019

Yksi Pohjaset Oy:n, Keminmaalta kotoisin olevan kuljetusyrityksen, tehtävistä on toimittaa teräspalloja Kittilässä sijaitsevaan Euroopan suurimpaan kultakaivokseen. Teräspallot kuljetetaan tynnyreissä ja on tärkeää, että nämä noin 1000 kiloa painavat tynnyrit pysyvät paikoillaan kuljetuksen aikana. – Pallot ovat painavia ja niiden kerääminen rahtitilasta, jos tynnyri kaatuu, on raskasta työtä! sanoo Risto Pohjanen Pohjaset Oy:stä.

pohjaset webbsida

Miksi FIX-tuote oli ratkaisu kuorman kiinnittämiseen?

– Mietimme ratkaisua tynnyrien kiinnittämiseen ja törmäsimme NWE:hen ja heidän tuotteisiinsa. Suunnittelimme yhdessä uuden FIX-tuotteen, joka soveltui erityisesti tähän kuljetukseen, Pohjanen jatkaa.

Kangas on jo käytössä ja se on toiminut hyvin. Raskaat tynnyrit ovat pysyneet paikallaan jopa tiukoissa tilanteissa. – Olen varma, että tynnyrit olisivat pudonneet, jos ne olisi kiinnitetty perinteisellä tavalla hihnoilla, Pohjanen arvioi.

Valitse kuorman kiinnitys kuljetettavan kuorman mukaan

Kimmo Weissenberg NWE:stä kertoo, että on tärkeää tietää, kuinka kiinnittää kuljetettava kuorma. Kaikki kiinnitystavat eivät toimi kaikenlaisten kuormien kanssa. Tässä kohtaa NWE:n ammattilaisuus tulee hyödyksi.

– Kun kuorma vaihtelee, kiinnitys on tehtävä eri tavoin, mutta se voi silti olla nopeaa ja helppoa. FIX Strap, FIX Road ja FIX Mini tuotteet tekevät kiinnittämisestä paljon nopeampaa eikä kuljettajan tarvitse kiivetä kuormatilan sisälle. Ja automaattinen FIX Truck-Safe -järjestelmä sopii hyvin edestakaisiin kuljetuksiin, joissa kuorma on päivittäin sama, Weissenberg jatkaa.

FIX-tuoteperheestä löydät ratkaisun erilaisten kuormien kiinnittämiseen sekä maalla että merellä – ja tarvittaessa teemme sen mittatilaustyönä!